Omalla pyörällä maailmalle

Teksti: Marjaana Tunturi / Kuva: Ulla Nikula

Annin äiti Marja-Leena oli ehdottanut pyörän ostamista kerran vammaispalvelun palaverissa, mutta idea torpattiin heti.

”Ajattelin, etten lannistu. Olkoon kuinka pöhlö idea tahansa, pyörä on meille tarpeellinen asia”, Marja-Leena sanoo.

Lopulta Marja-Leena soitti Malikkeelle ja sanoi, että hänellä on tällainen hullu idea, mitä olette mieltä. Malikkeen vastaanotto oli täysin päinvastainen kuin vammaispalvelun. Sieltä kannustettiin heti pyörän hankintaan ja luvattiin auttaa.

”Muutaman päivän päästä soittivat Malikkeelta, että he yrittävät saada meidän lähellemme Viitasaarelle kokeilutapahtuman, jossa voisimme kokeilla sopivaa pyörää. Heidän apunsa tuntui todella hyvältä.”

Viitasaarella Marja-Leena, Anni ja Annin pikkuveli kokeilivat erilaisia pyöriä. Heille sopivin pyörä ei juuri silloin ollut Malikkeen mukana kokeiltavana, mutta tästä pyörästä katsottiin videoita ja Malikkeen väki perehdytti perheen pyörän ominaisuuksiin.

”Sen jälkeen aloin yökaudet miettiä, uskallanko hankkia 10 000 euron pyörän. Kuukauden mietin ja päätin, että pyörä hankitaan omilla rahoilla. Vammaispalvelun kanssa tappelemiseen menisi koko kesä, eikä varmuutta tuesta olisi. Kaikki vie muutenkin niin paljon voimia. Perustelin päätökseni sillä, että Anni ei koskaan tulisi saamaan omaa mopoa tai autoa. Tämä olisi Annin auto.”

Pyörä on elinehto

Anni kokeili rinnakkain poljettavaa pyörää ensimmäisen kerran 18-vuotiaana Reisjärven Mäntykodin kehitysvammaisten asumisyksikössä. Sen jälkeen pyörä oli Mäntykodilta vuokralla monena kesänä siitäkin huolimatta, että tässä pyörässä kipeytyi Annin jalka ja Marja-Leenan olkapää.

”Vuokraaminen ei vain ole sama asia kuin että oma pyörä on tuossa pihassa. Joka kerta haikeus sen lähdöstä oli iso. Saattoi myös sataa koko vuokraviikon tai sitten Annin epilepsia oli niin huonossa vaiheessa, että emme päässeet sen vuoksi pyöräilemään.”

Oma pyörä saatiin pihaan lopulta elokuussa 2016. Nyt perheellä on Pegasuksen kuntouttavasta vaikutuksesta jo useamman vuoden kokemus.

Säännölliset pyöräretket, vauhdin hurma, maisemien ihastelu ja liikkeelle pääseminen tukevat sekä Annin fyysistä kuntoa että mielen hyvinvointia.

Annille pyörä on tärkeä samalla tavalla kuin nuoren ensimmäinen oma auto.

”Anni muistuttelee esimerkiksi akun lataamisesta ja kyselee, onko ketjut öljytty. Ilon ja riemun lisäksi hän kantaa vastuuta pyörästään”, Marja-Leena kertoo.

Annin kanssa pyöräileminen on myös Marja-Leenalle tärkeä osa arjen hyvinvointia. Ennen puolisonsa kuolemaa hän kävi usein pyörälenkeillä. Lasten isän kuoleman jälkeen omat lenkit eivät olleet enää mahdollisia. Annin yksin pyöräileminen alkoi myös olla vauhdin takia turhan vaarallista puuhaa.

Marja-Leena kannustaa muita vaikeasti vammaisten lasten perheitä selvittämään, miten pääsisi liikkeelle. Mitä varhemmin sen parempi, hän toteaa. Annin varhaislapsuus kului paljolti arjesta selviytymiseen vaikeahoitoisen epilepsian takia. Silloin olisi ollut tärkeää saada jostakin vinkkejä vapaa-ajan välineiden mahdollisuuksista ja tukea niiden hankintaan. Marja-Leena toivoo, että tulevaisuudessa vammaispalvelun puolen ihmiset esittelisivät perheille eri vaihtoehtoja ja kannustaisivat ja rohkaisisivat perheitä kokeilemaan erilaisia toimintavälineitä. Heidän kohdallaan Malike oli ainoa taho, jolta perhe sai tietoa pyörän hankinnasta ja tukea käytännön järjestelyihin.

”Toimintavälineillä on niin iso merkitys elämään. Jos meillä ei olisi pyörää, en tiedä, miten selviäisimme. Pääsen sen avulla itsekin liikkeelle, ja Anni pyöräilee myös veljiensä kanssa. Enää ei tarvita aina äitiä mukaan.”